Uutiset

Great Place to Work® konseptin missiona on auttaa organisaatioita kehittymään paremmiksi työpaikoiksi. Konsepti perustuu vahvasti hyvinvoivaan yrityskulttuuriin, joka puolestaan vaikuttaa merkittävästi yrityksen parempaan menestykseen.

Great Place to Work -sertifiointi™ on tunnustuksena merkittävä – sekä kansallisesti että maailmanlaajuisesti – se on tunnustus siitä, että yritys panostaa ja käyttää voimavaroja hyvään työntekijäkokemukseen.

Sertifiointi myönnetään, mikäli konseptin mallin mukaisella henkilöstötutkimuksella pystytään osoittamaan viihtyminen työpaikalla ja luottamus työnantajaa kohtaan. Sertifioinnin myöntämisperusteet nojaavat näin ollen puhtaasti työntekijöiden antamiin vastauksiin.

Aloitimme yhteistyön Great Place to Work® -tiimin kanssa puolitoista vuotta sitten. Tahtotilanamme oli saada rehellinen kuva yrityskulttuuristamme ja työntekijöidemme henkilökohtaisista kokemuksista työssä viihtymisessä. Aiemmat tuloksemme toteutetuista henkilöstötutkimuksista ovat olleet hyviä ja meitä alkoikin kiinnostaa asemamme suhteessa muihin työnantajiin. Asetimme itsellemme erittäin kunnianhimoisen tavoitteen. Haluamme yksinkertaisesti olla alueemme paras työnantaja. Tämän todistaminen vaatii tluotettavia ulkopuolisen tahon toteuttamia vertailumittareita sekä tutkittua tietoa asioista, joihin meidän tulee kiinnittää huomiota ja joita meidän tulee edelleen edelleen kehittää ja parantaa.

Aiemmin tekemämme henkilöstötutkimukset antoivat toki olettaa, että tulisimme saamaan myös Great Place to Work® tutkimuksesta erinomaisia tuloksia. Tulokset selvisivät ja ylpeinä voimmekin todeta, että ne olivat selvästi yli vaaditun pistemäärän. Sertifiointi vahvisti sen, minkä me itse jo tiesimmekin. Me olemme tämän sertifioinnin ansainneet!

Vahvuuksiamme ovat työntekijöistä välittäminen, tasa-arvon toteutuminen, tuttavallisuus sekä yhteinen ylpeys yrityksemme imagosta. Meillä onkin aina ollut tunne siitä, että kaikki pelaavat samassa joukkueessa, myös yhteisöllisyys on vahvasti läsnä jokapäiväisessä tekemisessämme. Työkaverit, yhteishenki ja mahtava työyhteisö nousivat toistuvasti esiin avoimissa vastauksissa. Henkilöstömme kokema hyvä työnantajakokemus varmisti meille sertifikaatin myös tälle kaudelle!

Todettakoon vielä, että vaikka olisi kuinka hyvä ja vaikka henkilöstön palaute olisi kuinka erinomaista tahansa, niin toki aina voidaan parantaa. Kehitysideat ja palatteet on käyty tarkasti läpi, esitämme niistä ison kiitoksen. Uusia juttuja onkin jo otettu työpöydälle!  

Tehdään Bet-Keristä entistäkin parempi työpaikka. Yhdessä.

Tutustu Bet-Kerin organisaatioprofiiliin tarkemmin Great Place to Work -sivustolla tästä linkistä: https://greatplacetowork.fi/sertifioidut/bet-ker/

Tilaa uutiskirje

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*








Better with Bet-Ker.